Yritys


 

ME NANOSSA USKOMME SIIHEN, ETTÄ YRITTÄJÄN EI TARVITSE EHTIÄ, JAKSAA JA OSATA KAIKKEA ITSE. AUTAMME SINUA ONNISTUMAAN.

 

Assistenttipalvelu Nano perustettiin Salossa 2017. Nano on tällä hetkellä mikroyritys ja virtuaaliassistenttitoimisto. Vaatimattomana tavoitteenamme on toki kasvu ja palveluvalikoiman laajentuminen sekä oman toimiston avaaminen Saloon.

Nimemme ’nano’ tulee kreikankielisestä kääpiötä tarkoittavasta sanasta. Hoidamme asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta pieniä ja suurempiakin elintärkeitä tehtäviä. Uskomme, että yrittäjän aika on arvokasta ja se tulee käyttää siihen tekemiseen, jonka yrittäjä itse parhaiten osaa.

Sinunkin arkesi voisi olla helpompaa ja stressittömämpää, ajankäyttösi tuottoisampaa, yrityksesi paremmin näkyvillä ja liiketoimintasi kasvavaa! Ota assistentti työkaveriksi ja ylläty positiivisesti siitä, miten paljon arkesi helpottuu. Me Nanossa hoidamme yrityksesi juoksevat asiat huolellisesti ja laadukkaasti. Check!


 

Assistenttisi

Nanon pääasiallinen moottori olen minä, Anuliina Frantti, toiminnan nainen Turku-Salo-akselilta. Minun kuullaan usein väittävän, että en osaa vielä mitään, sillä suhtaudun intohimoisesti uusien asioiden oppimiseen, tieteen edistysaskeliin ja monikulttuurisen maailman kehittämiseen kohti kestävää tulevaisuutta. Minulla on humanistiksi harvinaisen insinöörimäinen ajattelutapa, jonka vuoksi selvitän asiat perin pohjin ja keskityn tekemisen laadukkaaseen lopputulokseen. Toimin aktiivisesti mukana myös nuorkauppakamaritoiminnassa ja paikallisessa yrittäjäyhdistyksessä.

Enneagrammitestin tulos: Tarkka laadunvalvoja!


 

Koulutustausta

Filosofian maisteri (FM) ja liiketalouden tradenomi (BBA)

Valmistuin Åbo Akademista 2014 opiskeltuani englantia ja ruotsia sekä matkailualan opintoja. Opiskelin yhden syyslukukauden verran myös Iso-Britannian Walesissa. Yrityksesi asiat siis hoituvat sujuvasti vähintään kolmella kielellä (suomi, ruotsi, englanti) ja lisäski olen opiskellut jonkin verran saksaa, norjaa ja tanskaa sekä opetellut käytännön viroa. Turun Ammattikorkeakoulussa opiskelin puolestaan liiketaloutta, suuntautuen yrittäjyyden pääaineeseen. Valmistuin vuonna 2016.


 

Työkokemus

Minulla on useiden vuosien työkokemus käytännön asiakaspalvelusta vähittäiskaupassa ja päivittäispankkipalveluissa sekä jonkin verran kokemusta käännöstöistä, projektinhallinnasta ja toimistotöistä.

Yrittäjyyteen asennoidun käytännön korkeakouluna ja loistavana mahdollisuutena oppia, miten asioita johdetaan, suunnitellaan ja toteutetaan.


OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ! SUUNNITELLAAN YHDESSÄ, MITEN VOISIN PARHAITEN AUTTAA JUURI SINUA JA YRITYSTÄSI.